MATKAILUNÄKYMIÄ
Matkailun ja erityisesti kylä- ja maaseutumatkailun näkymät ovat hyvät: asiakkaita on riittänyt. Ja mikä parasta, kasvua näyttää tulevan ulkomailta. Suomalaista asiakasta unohtamatta Ypäjänkin matkailullinen tulevaisuus on nähtävä kansainvälisessä kehyksessä. Itse asiassa mm. Hevosopiston monet kilpailut ja muut tapahtumat tuovat jatkuvasti ulkomaisia asiakkaita Ypäjälle.
Selvää on, että Lounais-Hämeen vetovoimaisuuden tulevaisuudentekijät ovat Ypäjän Hevosopisto sekä Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistot Tammelassa. Niin puistot kuin opistokin ovat omassa sarjassaan ainutlaatuisia kohteita, joiden painoarvo vain lisääntyy.
Toimivan kokonaisuuden kannalta on kuitenkin vättämätöntä, että seudulla on riittävästi esimerkiksi majoituspalveluita. Tässä katsannossa kulunut vuosi on Ypäjällä sujunut suotuisasti, sillä niin Ypäjänkylässä kuin kunnan keskustaajamankin alueella on nyt tarjolla yhteensä noin 40 uutta petipaikkaa. Mutta lisää tarvitaan, joten ota yhteyttä.
Ypäjän kylämatkailuhankkeen vetäjä on matkailusihteeri Olavi Paavilainen, jonka tavoittaa kunnantalon 2. kerroksesta sekä puh. 050 574 7733.
Kylämatkailuhanke kehittää yritysten, yhdistysten sekä muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, parantaa asiakaslähtöistä tuotetarjontaa ja lisää Ypäjän tunnettuutta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

